sunnuntai, 6 lokakuun, 2024

Maltalla osaajapula

Täytyy lukea

Maltan viranomaiset tekivät aikoinaan oikean päätöksen valtion talouden kannalta aloittaessaan rahapelilisenssien myöntämisen nettikasinoille, syntyi Malta Gaming Authority ja MGA rahapelilisenssi, jonka alaisuudessa suurin osa suomenkielisistäkin nettikasinoista toimittaa pelejä suomalaisille asiakkaille.

Nyt Maltalle on muodostunut uusi ongelma tämän rahapelialan keskittymän kautta. Alunperin monet yritykset ryntäsivät mielellään perustamaan toimintojaan Maltan saarelle, joka tarjosi kohtuullisen hintatason ja lämpiän välimerellisen ilmaston, mutta näiden menneiden vuosien ainana saarelle työn perässä muuttaneet ovat muokanneet saaren hintatasoa ylöspäin.

Samalla kun Maltan yleinen hintataso on noussut, on toiseksi ongelmaksi noussut osaavan henkilökunnan löytyminen kasvavien yritysten ja uusien yritysten palkkalistoille. Ei ole lainkaan tavatonta, että aluksi yhdessä yrityksessä koulutuksen ja hyvä alun saanut junioritason työntekijä kaapataan nopeasti toiseen firmaan senioritason töihin. Tämä valitettavasti on johtanut tilanteisiin, jossa kokemattomat alan ihmiset ovat olleet jopa johtotehtävissä iGaming yritysten markkinoinnissa ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia.

Rahapelialasta on noussut jopa liian määräävä liiketoiminta-ala Maltalla ja muilla aloilla toimiville ihmisille eläminen Maltalla alkaa olla liian kallista, mikä taas johtaa kaikkien alojen hintojen nousuun. Hintojen nousu yhdessä osaavan työvoimapulan kanssa voivat saada aikaiseksi, että Maltan tilanne kokee luhistumisen – jo nyt monet yritykset ovat ulkoistaneet toimiaan henkilöille ”work at home”-tyylisesti.

Miten Malta hoitaa nousevat hinnat ja työntekijäpulan tulee vaikuttamaan moneen muuhinkin Euroopan alueen iGaming sektorin tulevaisuuteen.

More Articles Like This