sunnuntai, 6 lokakuun, 2024

Kasinotoiminta ei ole ainoastaan ruusuilla tanssimista

Täytyy lukea

Yksi Euroopan suurista, eli ruotsalainen Kindred Group on saanut tänä vuonna kokea, mitä tapahtuu kun markkinoiden alueelliset säädökset muuttuvat ja tiukentuvat. Näin nimittäin tapahtui Kindred Groupin palveluille sekä Ruotsissa että Hollannisssa.

Kindred Group joka operoi mm Unibet brändiä kertoi kolmannen neljänneksen liikevaihdon pienentyneen 2% ollen nyt 260,9 miljoonaa euroa, mutta verojen jälkeinen tulos melkein puolittui.

Yli puolet operaattorin tuloista tulee Länsi-Euroopasta ja kasvua on tullut viime vuoteen verrattuna 3,6% mutta Pohjoismaiden osalta liikevaihto putosi peräti 16,4%. Keski-, Itä- ja Etelä-Eurooppa sen sijaan kasvoivat 13% ja muu maailma kasvoi entisestään 25% ollen vielä kuitenkin pienin alue liikevaihdollisesti.

Kindred Groupin toimitusjohtaja Henrik Tjärnström osoitti sormellaan lähinnä Ruotsin uusia, tiukempia toimia rahapelaamista kohtaan, vaikka Unibet toimiikin maassa lisenssillä. Tämän hetken Ruotsin säädökset tekevät rahapelien markkinoinnin vaikeaksi ja uusia pelaajia on vaikea saada pelaajiksi.

Tämän lisäksi myös urheiluvedonlyönti on ollut hiljaisempaa syyskuussa ja yritykselle tuli maksettavaksi mm. 470 000 euron sakko Hollannissa. Tjärnström kertoi tähän olevan syynä iDeal maksupalvelun päättyminen.

Tjärnström kertoi kuitenkin samalla, että näkymät muihin maihin ovat positiivisia, kuten Englannista ja Ranskasta. Paikallisesti lisenssoidyt palvelut ovat 33% kasvussa mutta samalla erilaiset viranomaismaksut ja verot ovat nousseet 26% verrattuna vuoden 2018 Q3:een. Tjärnströmin mukaan nimenomaan paikallisesti, kansalliset lisenssoidut palvelut ovat tulevaisuuden tulolähde numero yksi.

Esimerkiksi yhtiön Pohjoismainen urheiluvedonlyönti tipahti 25,6% ja vastaavasti muualta Euroopasta tullut pelaaminen kasvoi 5,3% ja Euroopan ulkopuoliset 80%!

Kindred ryhmän paras tulonlähde on urheiluvedonlyönti ja seuraavana kasinopelit tuoden reilut 104 miljoonaa puntaa liikevaihtoa (4,7% pudotus v 2018)

Kokonaisuudessaan tulos oli lievästi miinuspuolellaja tulos putosi 50,8% viime vuotisesta.
Tjärnström suhtautuu tulevaisuuteen suurin odotuksin, sillä yritys on mukana niin New Jerseyssä kuin Pennsylvaniassa ja uusia mobiilipalveluita odotellessa. USA:n palvelut aukeavat nyt marraskuussa, joten tässä on yritykselle todellinen koitos ja todennäköisesti myös tulosta tulossa.

More Articles Like This