tiistai, 19 lokakuun, 2021

Kokemuksia nettikasinoiden talletus- ja kotiutustavoista

Täytyy lukea

Yksi tapa laittaa nettikasinoita paremmuusjärjestykseen on vertailla niiden rahansiirtomenetelmiä. Nettikasinoilla liikkuu isot rahat, niin sisään kuin ulos, joten toimivat, helpot, nopeat ja (tietenkin) turvalliset tavat rahansiirtämiseen on lähtökohta hyvälle kasinolle. Nykyisin menetelmiä rahojen tallettamiseen kasinolle on monenlaisia ja teknologian kehittyessä, myös uusia tapoja rahojen liikuttamiseen syntyy. Paljon on kehittynyt sitten 1990-luvun puolivälin, jolloin ensimmäisiä nettikasinoita alkoi markkinoille tulemaan.

Maassa maan tavalla

Yksi tärkeä seikka maksumenetelmissä on niiden paikallisuus. Esimerkiksi Suomessa käytetään joitakin eri menetelmiä, kuin vaikka Brasiliassa. Nettikasinot joutuvat siis aina lokalisoimaan ainakin isolta osalta maksumenetelmänsä laajentuessaan uusille mantereille tai ihan vaan uusiin maihinkin. Tyypilliset maksumenetelmät suomalaisilla nettikasinoilla ovat:

  • MasterCard- ja Visa-luottokortit
  • Nettilompakot (usein Skrill sekä Neteller)
  • Pankkisiirrot (Trustlyn tai Eutellerin kautta)
  • Mobiiliratkaisut (kuten Zimpler ja Siru Mobile)
  • Tilisiirto (siirto pankkitililtä, kuten laskua maksettaessa)

Viime aikoina myös kryptovaluutta, ennen kaikkea Bitcoin, on kasvattanut suosiotaan nettikasinoilla. Aika näyttää miten suosituksia maksumenetelmäksi kryptovaluutta vielä kasinoilla kasvaa, mutta trendi näyttää ylöspäin. Mitä useammalla ihmisellä on kryptovaluuttaa, sitä useammalla pelaajalla on kryptovaluuttaa ja sitä tärkeämmäksi kasinolle siten tulee kryptovaluutalla maksamisen tarjoaminen sivustollaan.

Rahansiirtämisen helppous, nopeus ja turvallisuus ratkaisee

Turvallisuus usein otetaan nettikasinoillakin jo itsestäänselvyytenä, joten harva kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota. Kuitenkin, jos turvallisuudessa on nähtävillä jotain mahdollisia heikkouksia, pelaajat alkavat kiinnittämään huomiota myös turvallisuuden seikkoihin. Sen sijaan ensisijaisesti pelaajat kiinnittävät talletuksia ja voittojen kotiuttamisia tehdessään huomiota helppouteen ja nopeuteen.

Usein helppous ja nopeus kulkee käsikädessä ja myös kasinokohtaisia eroja on olemassa. Monesti esimerkiksi voittojen kotiuttamiseen nettikasinolta liittyy manuaalinen vaihe, kun kasinon henkilökunta hyväksyy pelaajan tekemän kotiutuspyynnön. Suomalaiset nettikasinot hoitavat manuaalisen kotiutuspyynnön yleensä hyvin nopeasti ja maksimissaankin siihen kuluu tyypillisesti vain vuorokausi.

Nettilompakot ovat olleet pitkään nopein vaihtoehto tallettamiselle ja kotiuttamiselle. Rahat nettilompakosta kasinon pelitilille ovat siirtyneet välittömästi ja mikä oleellisinta, myös toiseen suuntaan rahat ovat siirtyneet välittömästi. Voittojen kotiuttaminen kasinon pelitililtä nettilompakkoon on siis onnistunut saman tien, ja tässä asiassa nettilompakot ovat voittaneet muut kotiutustavat selkeästi. Suomalaiset nettikasinot mahdollistavat rahansiirrot tyypillisesti Skrill- ja Neteller-nettilompakoista. Suomalaisilla nettikasinoilla sen sijaan harvemmin on mahdollista maksaa PayPal-nettilompakosta. Tämä on jokseenkin harmi, koska moni suomalainen käyttää PayPaliä maksaessaan verkossa muita ostoksia ja palveluita.

Kun tarkastellaan asiaa pitkällä ajanvälillä, on nähtävissä selkeä trendi mikä liittyy luottokortteihin ja verkkopankkimaksuihin. Pelaajat ovat nimittäin alkaneet vuosi vuodelta maksamaan enemmän suoraan tililtään, eli käyttämällä verkkopankkitunnuksiaan. Yksi syy tähän on turvallisuudessa, kun pelaaja tekee siirron nettikasinolle käyttämällä omia verkkopankkitunnuksiaan, ei hänen tarvitse syöttää pankkitunnuksiaan nettikasinolle, saati muihin pienten kolmansien osapuolten palveluihin. Näin ollen hakkereiden ja muiden rikollisten on kovin vaikea päästä pelaajan rahoihin käsiksi.

Toinen syy verkkopankkimaksujen suosion kasvulle on pikakasinoiden yleistyminen. Pikakasinoksi kutsutaan kasinoa, jossa pelaamisen voi aloittaa ilman nettikasinoille tyypillistä rekisteröitymistä. Pikakasinot toimivat vain verkkopankkitunnuksilla, joten sillä tavoin pikakasinot kiihdyttävät verkkopankkimaksujen suosiota kasinoilla. Kaikki pitkään alalla olleet parhaat kasinot ovat alkaneet tarjoamaan tämän vaihtoehdon perinteisen rekisteröitymisen lisäksi.

Parhaat suomalaiset kasinot tarjoavat kaikki yleiset ja pelaajien suosiossa olevat rahansiirtomenetelmät. Toisin sanoen parhaat kasinot ottavat huomioon, mistä pelaajat oikeasti pitävät ja mitä he toivovat. Mielenkiinnolla voi seurata miten suureksi tekijäksi kryptovaluutta vielä kasvaa nettikasinoilla. Tietyllä tavalla sitä voi verrata luottokortteihin, koska myös luottokortteihin liittyi paljon epäluuloja aikoinaan, mutta nykyään sellainen löytyy lähes kaikilta aikuisilta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

More Articles Like This