sunnuntai, 6 lokakuun, 2024

Paf laski vuosittaista tappiorajaa

Täytyy lukea

Ahvenanmaalainen peliyhtiö Paf laskee vuosittaista tappiorajaa 5 000 eurolla. Pafista tuli viime vuonna maailman ensimmäinen kansainvälinen peliyhtiö, joka otti käyttöön maksimirajan sille, mitä asiakas voi hävitä yhden vuoden aikana. Niin kutsuttu tappioraja ja panostus vastuulliseen pelaamiseen ovat todistettavasti johtaneet siihen, että suurpelaajien määrä Pafilla on vähentynyt huomattavasti.

Kun tappioraja otettiin käyttöön, se oli 30 000 euroa. Nyt Paf on päättänyt laskea rajan 25 000 euroon vuodessa.

– Olemme luvanneet, että kukaan meidän asiakkaistamme ei voi hävitä taloaan ja kotiaan, siksi otimme käyttöön 30 000 euron tappiorajan. Nyt haluamme vahvistaa lupaustamme ensi vuoden alusta alkaen, jolloin laskemme rajan 25 000 euroon. Se vastaa keskimäärin runsasta 2 000 euroa kuussa, Pafin toimitusjohtaja Christer Fahlstedt sanoo.

– Emme halua vain taputtaa itseämme selkään tehtyämme jotain hyvin. Olemme seuranneet kehitystä, tutustuneet tutkimustuloksiin ja saamaamme palautteeseen. Matalampi vuosittainen tappioraja on hyväksi asiakkaillemme ja reiluinta, mitä voimme tehdä, Christer Fahlstedt lisää.

Vapaaehtoiset pelirajat tehottomia

Vapaaehtoiset pelirajat ovat olleet pitkään peliyhtiöiden vastuullisen pelaamisen työvälineiden tukipilareita. Tukholman yliopistossa tehdyn tutkimuksen tulokset (katso liite) osoittavat, että vapaaehtoiset pelirajat eivät ole tehokkaita.

– Se on kauhistuttava johtopäätös. Se osoittaa, että yleisin vastuullisen pelaamisen työkaluista, omien rajojen asettaminen, on turha eikä toimi. Siksi teimme päätöksen laskea kiinteää, pakollista tappiorajaamme, koska sillä on todellista vaikutusta, Christer Fahlstedt toteaa.

Rajan lasku johtaa heikompaan tulokseen

Pafin päätös laskea kiinteää tappiorajaa merkitsee myös sitä, että Paf menettää noin kaksi prosenttia tuloksestaan, mikä vastaa noin kahta miljoonaa euroa.

– Olemme jo luvanneet, että Pafin asiakasrekisterissä ei tule olemaan jäljellä ainuttakaan suurpelaajaa vuonna 2020. Olemme siis valmiita kieltäytymään siitä epäkelvosta rahasta, joka on peräisin vain muutamilta yksilöiltä pelialalla, Christer Fahlstedt sanoo.

– Ei tietenkään ole hyvä menettää tuloja, mutta tilanteemme peliyhtiönä on vakaa ja olen varma siitä, että asiakkaamme arvostavat toimintaamme, Christer Fahlstedt lisää.

Suurpelaajien määrä vähenee voimakkaasti

Paf päätti aiemmin tänä vuonna kertoa avoimesti, kuinka paljon eri asiakassegmentit voittavat ja häviävät Pafin nettipeleissä. Viimeisimmät luvut osoittavat, että suurpelaajien määrä jatkaa laskuaan, ja nyt suurpelaajien osuus on vain 0,08 % asiakaskannasta (katso liite). Pafin avoimuus on ainutlaatuista pelialalla, jolla on tapana olla hyvin vaitonaisia etenkin suurpelaajien tappioista.

– Pafin koko tuotto menee yhteiskuntaa hyödyttäviin tarkoituksiin, joten haluamme pystyä sanomaan, että saamamme rahat eivät ole aiheuttaneet suuria ongelmia yhteiskunnalle. Siksi haluamme tuoda luvut julki samalla kun teemme oikeasti jotakin pysäyttääksemme suurpelaajat. Haluamme myös kehottaa muita pelialan toimijoita tekemään samoin, Pafin varatoimitusjohtaja ja vastuullisuusjohtaja Daniela Johansson sanoo.

Uusi alennettu 25 000 euron tappioraja astuu voimaan 1. tammikuuta 2020 ja se koskee kaikkia Pafin nettipeliasiakkaita.

More Articles Like This