sunnuntai, 14 huhtikuun, 2024

Cashmio täyttää neljä vuotta toukokuussa

Täytyy lukea

Maailman onnellisin kasino Cashmio täyttää 4 vuotta toukokuun. 25.päivä. Neljässä vuodessa yritys on kasvattanut portfoliotaan kolmella brändillä ja laajentanut toiminta-aluettaan Latinalaiseen Amerikkaan, Japaniin ja Intiaan. 

Idea Cashmion takana sai alkunsa jo vuonna 2015, kun kaksi pohjoismaalaista kasinoalan ammattilaista päättivät luoda markkinoille täysin uudenlaisen pelipaikan, jossa yhdistyisi hauskuus, vastuullisuus, laaja pelivalikoima sekä erilaiset mielenkiintoiset kilpailut ja päivittäiset haasteet. Satojen työtuntien jälkeen idea Cashmiosta alkoi hahmottua, ja eipä aikaakaan, kun maailman onnellisin kasino pääsi avaamaan virtuaaliset ovensa ensimmäisille asiakkailleen toukokuun 25.päivänä vuonna 2016. 

Neljässä vuodessa yrityksen koko on kasvanut muutamasta työntekijästä kansainväliseksi tiimiksi, joka työskentelee vuoden jokaisena päivänä luodakseen asiakkaille unohtumattomia pelikokemuksia. Yrityksen toiminta-alue on kasvanut Euroopasta, Kanadasta ja Uudesta-Seelannista kattamaan Japanin, Intian sekä Latinalaisen Amerikan markkinat. 

Cashmio on saanut seuraansa myös kaksi sisarkasinoa. Pikakasino SuperNopea avautui vuonna 2019, ja se keskittyy tarjoamaan asiakkaille selkeän ja simppelin pelikokemuksen, laajan pelivalikoiman ja nopeat kotiutukset. Viimeisin tulokas on räjähtävä ja persoonallinen Buster Banks, jossa yhdistyy nopeus, yli tuhannen pelin valikoima sekä persoonallinen ja särmikäs ulkoasu. 

Cashmio jatkaa vankasti eteenpäin kohti viidennettä toimintavuotta keskittyen ydinosaamiseensa: hauskuuteen, loistavaan asiakaspalveluun, vastuullisuuteen sekä laajaan valikoimaan markkinoiden parhaita pelejä. 

More Articles Like This